facebook.com/sinervontalo

prosinervo@gmail.com

Sauniementie 5 Velkua

p. 040 9645 202

Paavo Pietilä Sinervon kahveilla 12.11.2016

Heikki Haukka Perinnehaastattelu, Haukan tilalla, Salavaisilla 18.7.2016

Reini Koivusalon perinnehaastattelu Palvan Kuustenperässä kesällä 2016

Kaarlo Pihlaston perinnehaastattelu Salavaisten Härmälässä kesällä 2016

 

Lauri Valtonen: Kuljettiin jäisin - hevosella ja ilman

 
Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen lauha. Vanha kansanviisaus kertoo, että jos tammikuun alussa revontulet palavat ja niiden sakarat tulevat yli Pohjantähden -mikä on aika harvinaista, niin tämä ennustaa lauhan talven tuloa. - Tänä vuonna tuo ennustus kävi toteen. Vanhetessani seuraan yhä enemmän luonnon merkkejä. En silti usko, että tämä lauha talvi olisi Suomen ennätys, ehkä tällaisia talvia ennenkin on ollut, mutta kovasti poikkeavaa talven lauhuus joka tapauksessa on tänä vuonna ollut.
 
Ennen vanhaan jäällä liikkumisen taitoa arvostettiin paljon, koska se vaikutti saaristolaisten arkipäivän asioihin, toimeentuloon ja kulkemiseen. Tänä päivänä useimmat saaristolaiset kulkevat jäiden aikaan lämpimissä yhteysaluksissa  tai losseilla autossa istuen kuunnellen samalla vaikkapa rock-musiikkia. 
 
Velkuanmaalaisilla oli tapana pitää oikein sankarina sitä, joka ensimmäisenä jalkaisin tai kelkalla pääsi talven tullen jäisin kulkemaan Velkuanmaasta  Palvaan, jossa oli kauppa, posti ja pankki. -  Muistini mukaan laivuri Uuno Saarinen, joka oli todella pitkä ja  isokokoinen mies,  piti vaaria siitä, että ensimmäisenä jäisin Velkuanmaasta Palvaan tullut muistettiin  aina seuraavaan syksyyn asti . Puhuttiin ihmisen kantavasta jäästä, jonka piti olla noin 5 senttiä vahvaa. - Jää oli syksyllä oikein  sitkeää teräsjäätä, jos se oli kunnolla suolaisesta merivedestä jäätynyt eikä mistään lumisohjosta. Kevätjää on ihan eri juttu.  Se on paljon epätasaisempaa, niin että jäisin kuljettaessa oli koettava joka askel, toisin kuin syysjäällä. Tosin ,jos putosi kevätjäihin, niin ihminen pääsi paremmin jäistä ylös yksinäänkin, kun oli pehmeää jäätä, mihin tarttua kiinni. -Olen kolme kertaa elämässäni pudonnut jäihin. -  Aina piti jalkaisin jäillä kulkiessa olla mukana potkukelkka ja jääpiikki. Mutta kun hevonen oli mukana, niin piti olla  kunnon pitkävartinen tuura jään kokemiseen - Frans Honka sanoi tätä  "kokituuraksi".
 
Heikoilla jäillä oli viisainta tosiaankin kulkea potkukelkalla. Jalasten päällä ei saanut potkia, vaan piti kävellä jalasten välissä ja pitää kelkan "korvista" (kädensijat)  kiinni - jaloilla tunsi paremmin, milloin tuli liian heikkoa jäätä vastaan,  silloin piti  äkkiä hypätä jalasten päälle ja potkutella . Sitten piti äkkiä päättää, jatkaako matkaa vai palatako takaisin, miten eivät tämänpäivän ihmiset aina ymmärrä toimia. Heikoilla jäillä on vaarallisinta liikkua suksilla. - Kukaan ei pääse silloin apuun, koska suksilla pääsee liikkumaan tosi heikoillakin jäillä. -Alhon Tauno Lailuodosta "pakas usein" suksilla tulemaan heikkoja jäitä pitkin - puhuttiinkin aina, että Alho on jo "suksell menny"  yli Palvaan. Hänelle ei kumminkaan pahempaa vahinkoa käynyt - ei ainakaan hukkunut. 
 

Hevosen jäästä 

 
Keskikokoisen hevosen kantaa noin 12 -senttinen jää. Nykyaikana pienen auton kantaa noin 15 sentin jää. Traktori tarvitsee paksumman jään, ainakin 20 cm - nykyaikaiset traktorit ovat niin suuria, että ne tarvitsevat vieläkin paksumman jään. - Traktorissa valtaosa painosta on taka-akselilla, varsinkin, jos takana on lastina joku kuorma. 
 
Tottunut hevonen tajusi aina, milloin liikuttiin heikoilla jäillä. Frans Hongan Voima-niminen hevonen oli oppinut heikoilla jäillä kulkemaan mm. nuottareisuissa ja oli monet kerran pudonnut jäihin - mutta se oli aina saatu ylös.  Kun Voima-hevonen sai  isännältä merkin, varoituksen, että nyt tulee heikko kohta, niin se osasi heti levittää jalkansa, pysähtyi   ja alkoi sitten sipsutellen kulkea.-Ja kun taas sai merkin, että nyt on vahvempi jää, se alkoi heti kulkea  ns. normaalisti. -Fransilla oli myös Tuima-niminen iso hevonen, jota ei otettu jäille. - Voima taas oli melko pienikokoinen hevonen, joka oli kokoonsa verrattuna kylläkin varsin vahva ja hyvä juoksemaankin. 
 
Yksi hevonen on minun muistini aikana hukkunut jäihin Velkuassa ja  toisesta  hevosen hukkumisesta jäihin olen kuullut perimätietoa.
Jos oli heikko jää, niin hevonen valjastettiin hiukan eri lailla jällä kulkemiseen.-  Ehdottomasti kriimu päähän - kriimun varsi luokan (luokin)  yläosaan löysästi kiinni, niin, että jos hevonen putoaisi jäihin, niin kriimun varsi saataisiin helposti irti luokan ( luokin)  yläosasta. Kriimun varrella pidettiin hevosen pää vedenpinnan yläpuolella, ettei hevonen hengittäisi vettä, 
Samaten vyötärölle etujalkojen taa pistetiin vahva köysi hevosen ympäri kaiken varalta ja köydenpää luokan ( luokin)   yläosaan kiinni - jos vahinko kävisi, oli jo köysi valmiina hevosen ympärillä. 
 

Kuinka hevonen sitten saatiin jäistä ylös?

 
- Neljä hommaan tottunutta miestä saa kyllä hevosen jäistä ylös. Yksi pitää hevosen turpaa vedenpinnan yläpuolella pitämällä sitä kriimun varresta kiinni ja kohottamalla välillä tarvittaessa hevosen päätä, että hevonen pystyy hengittämään. Kaksi miestä ottaa nopeasti aisat irti ja työntää ne avannossa olevan hevosen alle ja kohottaa hevosta aisoilla vähän ylöspäin ja kääntää hevosen siihen asentoon, että se saadaan vedetyksi  jäistä selkä edellä ylös jään päälle -
yksi mies saa vetää hevosta ylös myös hännästä - hevosen häntä kyllä kestää, vaikka vahvakin mies siitä vetäisi. 
Näin hevonen saadaan vedetyksi  aisoja pitkin selkä edellä jään päälle. Olen itse kaksi kertaa ollut mukana vetämässä hevosta jäistä ja molemmat kerrat onnistuivat hyvin. - Tosin hevonen paleli ja vapisi kovasti eikä heti millään meinannut lähteä liikkeelle, jotta olisi lämmennyt. 
 
Luotsi Hannes Koski kertoi minulle, että Rymättylän nuottakunta  palatessaan kerran Gullkronasta jäitä pitkin oli yhtä äkkiä havainnut edessään yllättäen laivaväylän. Se  oli vasta niin vähän jäätynyt, ettei se olisi kannattanut hevosta. Nuottamiehet olivat hakeneet sitten mettästä kaksi pitää paanua ( paksuja riukuja)  ja pistivät ne hevosen alle    - ja molempien  paanujen molemmista päistä miehet kannattelivat hevosta väylää ylitettäessä. Näin hevonen käveli "köykäisenä kuin hyttynen" väylän yli. 
 
Tällaista perimätietoa ei enää juuri kukaan velkualainen ole kertomassa, toteaa Lauri Valtonen. "Ei ole Velkuassa enää hevosia eikä jäitäkään aina, niin että eipä synny enää tarinoitakaan tästä aiheesta". Lauri kehottaa vielä sitä, joka kulkee heikoilla jäillä, että muistaa kokea jään edellänsä -kaksi askelta ja joka kolmannella lyödään tuura tai jääpiikki jäähän. Näin koulumatkatkin jäiden aikaan tehtiin. -  Ja pysyköön pois heikoilta jäiltä se, jonka ei ole välttämätöntä asuinpaikkansa tai elinkeinonsa takia sinne mennä.